Kuvituskuva  
 
Kirjat
Kolumnit
Työpöydällä
Vinkkejä
Vieraskirja
 
 
Työpöydällä Etusivulle

2011:  tammihelmimaalishuhtitoukokesäheinäelosyyslokamarrasjoulu

►  22. helmikuuta

Kävin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni taidetoimikunnan apurahanjakojuhlallisuuksissa, Kuopion muotoiluakatemiassa. (Sisältääkö määrite "ensimmäistä kertaa elämässäni" oletuksen, ettei kerta jää viimeiseksi..??) Muutamia vanhoja tuttuja tapasin, tutustuin muutamaan uuteen, suurin osa joukosta oli ja vielä jäikin tuntemattomaksi. Iltapala oli hyvää ja kauniisti esillä. Kirsi Pitkäsen muovikuplasta ei onneksi loppunut happi. On aika hämmästyttävää, että näillä leveysasteilla ja tällä väentiheydellä ammattimaisesti taidetta tekeviä ihmisiä on niin paljon. Ja apurahalle ottajia olisi monin verroin enemmän kuin mitä sitä on jakaa.

►  10. helmikuuta

Posti toi kirjeen ja sisältö oli iloinen yllätys: Pohjois-Savon taidetoimikunta on myöntänyt työskentelyapurahaa tälle vuodelle. Saako sanoa JIPPII!!!? Apurahan käyttötarkoitus on selvä, pari kuukautta virkavapaata päivätyöstä, kirjoittaminen ja sen taustatyö. Siihenhän sitä hainkin. Mutta vaikka raha on tietysti välttämätön edellytys virkavapaalle jäämiseen, niin oikeastaan tärkeämpää on henkinen tuki: siellä uskotaan, että minusta on oppimaan tätä hommaa. Hyvältä tuntuu.

►  1. helmikuuta

Samalla kun Aloituskiekon kansia vasta Karistolla suunnitellaan, omat ajatukset ovat jo kääntymässä kohti sen jatko-osaa, olkoonpa työnimeltään vaikka Vieraskentällä. (Tuli ensimmäisenä mieleen, melko varmasti nimi muuttuu siitä vielä, ainakin kerran ellei kaksikin.) Jatko-osan kirjoittaminen on jälleen uudenlainen haaste. Jokaisen tarinan on tietysti toimittava myös itsenäisinä kirjoina, vaikka olisikin osa pidempää jatkumoa. Ja jonkinlaisia odotuksia pitäisi jo alustavasti luoda taas ajatellen siitä seuraavaa osaa. Todennäköisesti aloitan taas kirjoittamalla joitakin ratkaisevia tai itseäni mietityttäviä kohtauksia, joiden ympärille tarina alkaa suunnitelluista palasista keräytyä. Iso urakka tavallaan pelottaa, tavallaan vetää puoleensa. Muistilappujen kynäily alkaa jossain vaiheessa kiihtyä…