Kuvituskuva  
 
Kirjat
Kolumnit
Työpöydällä
Vinkkejä
Vieraskirja
 
 
Työpöydällä Etusivulle

2011:  tammihelmimaalishuhtitoukokesäheinäelosyyslokamarrasjoulu

►  29. toukokuuta

Perjantain Savon Sanomissa julkaistu kolumni Ritoniemen surkeasta kohtalosta Kuopion käsissä on poikinut harvinaisen paljon suusanallista palautetta. Ne, jotka ovat eri mieltä, eivät toistaiseksi ole ottaneet yhteyttä, mutta epäilemättä heitä on. Viikonloppu hurahti lehtijutturuuhkassa: tehtiin isännän kanssa jutut puistojumpasta, perennanvaihtotorista, museon kesästä ja taiteilijapariskunnan ateljeen avoimista ovista. Ja vielä sivusta kommentoin tyttären kirjoittaessa lehtijuttua Berliinin leirikoulumatkasta. Ensi syksyksi suunniteltu Pohjois-Savon kirjailijakiertueelle osallistuminen varmistui, siitä onkin hyvä jäädä suoraan virkavapaalle ja päästä vihdoin rauhassa kirjoittamaan Aloituskiekon jatko-osaa. Salaatti, auringonkukka ja retiisi itää jo.

►  18. toukokuuta

Pitkin harppauksin kohti kesää, sekä virkatöissä että puutarhassa. Koulupäiviä on jäljellä tusina ja kevätjuhlaohjelma alkaa olla hahmoteltuna, ainakin mielikuvissa. Eilen istutin satakunta mansikantainta sopivasti juuri ennen kevätukkosta ja raekuuroa, vettäkin lorotti luontoäidin kastelulaitteesta aivan riittävästi. Perunat, sipulit, porkkanat, salaatti ja pari sorttia kukkiakin on jo kylvetty, joten hallan ei tarttis enää tänne asti tulla. Lehtijuttuja on tehty muutama, nuorten siivoustalkoista ja urheilukentän kunnostuksesta. Viikonloppuna odottaa pari haastattelua, museoasiaa ja satamaravintolaa, ja ensi viikolle kolumni Savon Sanomiin. Aloituskiekon jatko-osan suunnittelu pyörii päässä, piakkoin on alettava purkaa pyörteitä järkevämpään muotoon paperille. Mutta ehkä lätkän MM-kultamitalijoukkueen toilailuja ei viitsi siinä hyödyntää…

►  5. toukokuuta

Vappuviikonloppu sujahti aivan raikkaassa ilmanalassa, lehtijuttuja värkkäillen, puutarhassa puuhaillen ja jääkiekon MM-kisoja katsellen. Vapun aatonaattona perjantaina käytiin jututtamassa leirikouluun Berliiniin lähteviä ysiluokkalaisia. Lauantaina isäntä oli soitimella koko yön, ei tosin itse toimissa, vaan metsojen soidinta kuvaamassa. Vapunpäivänä porhallettiin silti heti aamusta haastattamaan isiltä perityn tietotaidon mukaan tervanpolttohytin rakentaneita naapuruksia. Tervan tuoksu oli sakea ja niin myös putkesta lorottanut paksu terva. Tiistaina tehtiin juttua nuorisotyön opiskelijasta työssäoppimisjaksolla. Seuraavan viikon parin sisään käydään ainakin tutkailemassa käärmeitä ja muita matelijoita innokkaiden harrastajien kotona. Taitaa siellä asustaa myös kilpikonnia ja leguaani, mielenkiintoista! Joskus sitä oikein itsekin hämmästyy, miten mielenkiintoisiin paikkoihin juttureissut vievät. Hiukan harmittaa, kun en tajunnut kirjoittaa huhtikuun kolumnia kuninkaallisista häistä. Ei näistä Williamin ja Katen, vaan Charlesin ja Dianan 30 vuotta sitten. Tuli oltua siellä The Mall-kadulla yötä ja katsomassa nääs..!!!