Kuvituskuva  
 
Kirjat
Kolumnit
Työpöydällä
Vinkkejä
Vieraskirja
 
 
Kolumnit Etusivulle

Virittynyt ilmapiiri

Aikuinen mies pakotti 15-vuotiaan tytön yhdyntään. Rangaistus: puoli vuotta ehdollista vankeutta. Koska pakottajalla oli aiempaa rikostaustaa, se toteutui ehdottomana.

Käräjätuomari Jussi Sippolan ja kolmen lautamiehen mukaan raiskaus tehtiin lieventävien asianhaarojen vallitessa, koska "kerrotun kaltainen tilanne on omiaan synnyttämään seksuaalisesti virittyneen ilmapiirin".

Toinen tapaus. Poliisimies houkutteli 16-vuotiaan kotiinsa näyttämällä virkamerkkiään, juotti sammuksiin, raiskasi ja valokuvasi. Oikeuden mukaan tyttö tuli paikalle vapaaehtoisesti, mikä lieventää asiaa. Korvausten lisäksi tuomio oli ensikertalaisena poliisille ehdollinen, käytännössä lähinnä varoitus olla tekemättä samaa uudelleen.

Puuttumatta ollenkaan siihen, miten typerästi esimerkiksi 15-kesäiset tytöt toimivat lähtiessään rikostaustaisten aikuisten miesten matkaan juhannusta viettämään tai miksi heidän vanhempansa eivät sitä estäneet, tuomioiden lieventämisen perustelut antavat ajattelemisen aihetta.

Siis että jos ilmapiiri on seksuaalisesti virittynyt, panemaan on päästävä. Ja 15-vuotiaankin pitää ymmärtää, milloin ilmapiiri on sen verran virittynyt, ettei aikuinen mies itselleen mitään mahda.

Miestä alentava yleistys ei pidä paikkaansa. Normaali aikuinen mies osaa pitää vehkeet omissa housuissaan vastahankaisen ala- tai täysikäisen seurassa, vaikka tilanne olisi kuinka seksuaalisesti virittynyt.

Toisaalta näkökulma on kiinnostava. Pankkiryöstöstä syytetty voi vaatia lievennystä, koska perheen talous oli kuralla, mikä pankissakin oli tiedossa, joten jo ison rahamäärän näkeminen synnytti ryöstämiselle virittyneen ilmapiirin.

Tai jos tulee sipaistua naapuria puukolla keuhkoon, on syytä painottaa, että jo pirun pitkään on käyty kädenvääntöä rajapyykin paikasta. Niin että oli kehittynyt oikein väkivaltaisesti virittynyt ilmapiiri.

Ehdollisella tuomiolla selvinnyt ensikertalainen poliisi toimi raiskauksessa selkeän suunnitelmallisesti, maallikon silmin jopa kokeneen oloisesti. Oliko tämä vasta ensimmäinen kerta, kun mies jäi kiinni?

Jos tekijällä on takana muita rikoksia, kuten varkauksia, niin raiskauksen rangaistus on ankarampi, ehdoton. "Kunnon ihmisen" tekemä raiskaus ei siis ole niin paha juttu kuin varkaan. Miksi seksuaalirikokset niputetaan yhteen muiden rikosten kanssa? Mikä on olennainen ero uhrin kannalta?

Poliisi käytti virkamerkkiä tytön houkutteluun, mutta se ei ollut virka-aseman väärinkäyttöä. Mikä sitten on? Virka-aseman oikeinkäyttöäkö se olikin, mukava lisä ammatin etuihin?

Oikeuden päätökset eivät ole pelkästään tuomioita syytetylle, vaan myös viestejä ja linjauksia. Millaisia linjauksia näistä laintulkinnoista voi lukea? Hämmentäviä.

Eikö seksuaalirikos olekaan oikeasti rikos, kun siitä ehdollisella selviää?

Käsittämättömän usein lakia tulkitaan niin, että uhrin harkintakyvyn pettäminen katsotaan tekijälle lievennykseksi. Eivätkö lait - myös seksuaalista kanssakäymistä säätelevät - ole nimenomaan tehty suojaamaan niitä, joiden oma harkinta ja puolustuskyky ei riitä?

Sääntöjen on oltava jokaiselle samat ja selvät, muiden harkintakyvystä riippumatta. Mutta tällaiset laintulkinnat tekevät niistä epäselviä.

Aikuisen on osattava vetää raja, ilman poikkeuksia, ei ehdollisesti vaan ehdottomasti. Samaa on vaadittava myös oikeuslaitokselta.

Kirsi Pehkonen